sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hääpäivä

Olemme olleet naimisissa kokonaisen vuoden. Yhteistä taivalta on toki takana jo useamman vuoden. Esikoinenkin tayttää pian jo kahdeksan vuotta.

Juhlimme jo eilen illalla hääpäiväämme. Saimme lapset yökylään, toisen isovanhemmille ja toisen siskoni luo. Kävimme syömässä aivan ihanassa ravintolassa nimeltään Tintå, suosittelen. Menuu on melko suppea mutta sitäkin herkullisempi. Söimme häränfilettä vartaassa, aivan ihanaa salaattia ja ravintolan omia ranskalaisia. Todella, todella hyvä ruokaa. Ja ruokajuomana tietysti punaviiniä. Tämän päälle kävimme katsomassa elokuvan. Kivaa pitkästä aikaa käydä katsomassa aikuisten elokuva eikä lasten animaatiota niin kuin on lähiaikoina ollut tapana. Ja ihanaa päästä ihan kahdestaan iltaa viettämään.

Jotta pääsisi uudelleen häätunnelmaan, laitan tähän kuvia ja tunnelmia ihanasta, ihanasta hääpäivästämme.


Alttarilla

Perinteinen riisinheitto
Limousinella hääpaikalle
Eräs työkaverini pitää työnsä ohella pitopalvelua ja hän teki meidän ruuat ja tarjoili häissä. Ruoka oli erittäin hyvää ja tarjoilu ammattimaista.





Lähes kaikki juhlissa olleet koristeet olin tehnyt itse kaasoni kanssa. Ja tietty ukkeli autteli parhaansa mukaan. Kaikista ylpein olin suodatinpusseista tehdyistä ruusuista, niitä oli joka pöydässä ruukussa. Ruukut löysin itse asiassa sokokselta joulun jälkeen alennusmyynneistä. Ne olivat viininpunaiset ja niissä oli kimalletta pinnassa. Mieheni kanssa maalasimme ne valkoiseksi spraymaalilla. Kimalle paistoi edelleen maalin alta, mikä teki ruukuista oikeastaan tosi juhlavat.


Pöytäkoristeita. Pöydällä olevat pikkusydämetkin itse tehty sydämen muotoisella lävistimellä.


Ruusun terälehtiä viinilasin sisällä, kynttilä kiinnitetty sinitarralla


Suodatinpusseista tehtyjä ruusuja.


Itse tehtyjä saippuoita.
Morsiuskimppuun valitsin oikeat ruusut paperisten sijaan. Värit olivat ihanan herkät.

 

Neuloin tyttärelle boleron. Malli omasta päästä, pitsimalli Nancy Bushin pitsihuivit neuiloen kirjasta.

Jälkiruokana syötiin kermakakkua, sydänpipareita ja karkkia. Että oli kakku hyvää. 
Valkosuklaa-mansikkakermakakku. Huomoi taustalla kissatyttö karkkiastian kimpussa...





Hääpuku oli Ladybirdin mallistosta. Tässä lähikuvia. On muuten edelleen vaatekaapin ovessa roikkumassa.. Pitäisi myydä pois.





Minä ja minun kissatyttö.
Lahjapöytä


Häävalssikin tanssittiin.

Tämä kuva tuli kiitoskorttien kanteen. Tietysti tein kutsukortit ja kiitoskortit itse.


Olipa ihana palata siihen päivään ja niihin tunnelmiin. Ihanaa päivänjatkoa kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti