tiistai 8. syyskuuta 2015

Pojan unisukat.

Apua. Olen kokonaan unohtanut blogata näistä sukista.
Muutenkin on bloggaaminen ollut hiljaisempaa kun tuntuu että mikään ei tule valmiiksi eikä ole mitään blogattavaa... Mut nyt niihin sukkiin. Tein pitkästä aikaa sukat looppaamalla kaksi kerrallaan. En muistanutkaan kuinka joutuisaa se on.

Varsi kasvoi pituutta ihan huomaamatta. 
Lankoina on kaikenlaisia nallen tai woolin jämiä. Saattaa joukossa olla jotain muutakin, osasta puuttui vyöte. 

Nämä tulivat esikoiselle unisukiksi ja halusin valita pintaneuleeksi jonkun mahdollisimman lämpimän, sillä hänellä on paljon kasvukipuja öisin. (Äidiltään perinyt tämänkin) Palmikkoja en kuitenkaan näihin halunnut. Niinpä ajattelin että tuollainen vohvelikuvio vois olla lämmin. Ja onhan se. Varteen tein omaa sovellusta Jules pintaneuleesta ja jalkapöytään Mollya. Toimii hyvin yhdessä. 


Jalkapöytään tuli ihan vahingossa englannin lakua muistuttava väriyhdistelmä. Jos joskus vielä löytyis tota keltaista väriä lisää, voisi juuri noilla lakuväreillä tehdä koko sukat. 

Koko kesän ovat sukat olleet pojan jaloissa öisin. Toivottavasti ne auttaa kipuihin. Kuulin tässä eräänä päivänä että ainoastaan harmaat villasukat auttaisi kasvukipuihin. Mutta syytä en saanut selville. Onko joku teistä joskus kuullut tällaisesta? Itelläni lapsena oli kaikenvärisiä unisukkia ja kaikki tuntuivat auttavan... Olis kiva kuulla muiden mielipiteitä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti